Madrid Sää Koronauhka siirsi jääpallon miesten MM-kisat syksyyn – lukuisia urheilutapahtumia peruttu, Real Madrid karanteeniin 01:05. Presidentti Donald Trump kertoo Yhdysvaltojen kieltävän

Valtioneuvoston verkkosivuille keskiviikkona ilmestyneiden outojen videoiden alkuperä selvisi. Syynä oli inhimillinen erehdys.

Komisario Palmun erehdys-kirjaa onkin melkein vaikea lukea kuulematta päässään näyttelijöiden tunnistettavia ääniä. Pokkari vuodelta 1940, kuvassa Amalia Rygseckin kissa prinsessa Adelina von Katzen. Mika Waltari (1908-1979) oli aivan valtavan tuottelias kirjailija.

Talvisodan viimeiset viikot olivat synkkää aikaa rautateillä. Kolmessa maaliskuun junaturmassa kuoli 84 ihmistä.

Suomen Yrittäjien mukaan tarvitaan miljardiluokan suoraa tukea, eikä vain lainaa.

Turkin vahvan miehen erehdys ehti näyttää taas pakolaiskriisin rumat kasvot, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus. Viime viikonloppuna vuoden 2015 pakolaiskriisi näytti uusiutuvan. Turkki ilmoitti, että ei enää estä lähtöä maastaan turvapaikanhakuun EU:n alueelle.

Mika Waltarin 1930-luvun lopussa luoma romaanihahmo komisario Palmu nousee maan suurimmalle teatterinäyttämölle nyt toista kertaa, kun Helsingin Kaupunginteatterissa pari vuotta sitten nähty ”Komisario Palmun erehdys” saa jatkoa Joel Elstelän dramatisoimassa rikoskomediassa ”Kaasua, komisario Palmu!”. Lue lisää

Talvisodan viimeiset viikot olivat synkkää aikaa rautateillä. Kolmessa maaliskuun junaturmassa kuoli 84 ihmistä.

Komisario Palmun erehdys kuuluu vääjäämättä kaikkein parhaimpiin suomifilmeihin. On mielestäni myös erittäin mahdollista, että se on kaikkein paras. Komisario palmu-sarjan ensimmäisen osan alussa Helsinkiläinen rappiopoika Bruno Rygseck (Suosikkini Jussi.

Katso Tähdet kertovat, komisario Palmu Yle Areenasta. Areena on Suomen suurin netti-tv ja radio. Yle Areenassa on tarjolla radio- ja televisio-ohjelmia, suoria lähetyksiä sekä ohjelmatiedot.

Valtioneuvoston verkkosivuille keskiviikkona ilmestyneiden outojen videoiden alkuperä selvisi. Syynä oli inhimillinen erehdys.

Suomi: ·epähuomiossa tai ajattelemattomuuttaan tehty virhe Heille tapahtui pieni erehdys.··↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39

Joulukuussa edesmenneen Matti Kassilan muistoksi ja katsojien toiveesta Teema esittää klassiset Palmut. Uudenvuodenpäivän lahjapaketissa esitetään Komisario Palmun erehdys, Kaasua, komisario Palmu sekä Tähdet kertovat, komisario Palmu. Lisäksi nähdään ohjelma Pentti Siimeksen (1929–2016) mainioista Palmu-rooleista.

Mika Waltarin 1930-luvun lopussa luoma romaanihahmo komisario Palmu nousee maan suurimmalle teatterinäyttämölle nyt toista kertaa, kun Helsingin Kaupunginteatterissa pari vuotta sitten nähty ”Komisario Palmun erehdys” saa jatkoa Joel Elstelän dramatisoimassa rikoskomediassa ”Kaasua, komisario Palmu!”. Lue lisää

It’s My Life It’s bigger than basketball! And during this tough time I want to help the people that make my life, my

"Koko kaupunki haisee kuin ruumishuone" – Iran kamppailee kestokykynsä rajoilla koronavirusepidemiaa vastaan ja pyytää apua.

Viaplays Viaplay tarjoaa sinulle mahdollisuuden katsoa rajoituksetta suosittuja tv-sarjoja, tuhansia elokuvia, live-urheilua, lasten suosikkeja ja paljon muuta! Uutena asiakkaana pääset katsomaan

ErehdysOpiskelija nukahti Uberiin – perillä odotti puistattava lasku – Brittiläinen yliopisto-opiskelija koki melkoisen järkytyksen otettuaan kostean baari-illan jälkeen Uberin. Insinööriksi.

Brittiläinen yliopisto-opiskelija koki melkoisen järkytyksen otettuaan kostean baari-illan jälkeen Uberin. Insinööriksi.

Sanoja yhteensä 7 800 122.Käännöksiä yhteensä 7 172 575. Tämän sivun teksti ja äänitiedostot ovat käytettävissä Creative Commons Attribution/Share-Alike.

"Koko kaupunki haisee kuin ruumishuone" – Iran kamppailee kestokykynsä rajoilla koronavirusepidemiaa vastaan ja pyytää apua.

Synonyymi erehdys sanalle. Synonyymit.fi, ilmainen synonyymisanakirja netissä. Ehdota synonyymejä sanalle erehdys (erottele pilkulla). PS. Katso myös Sanatoiveet-sivu,